10 Turvallisia ja viihtyisiä työympäristöjä Joroisissa vuonna 1992 perustettu OC-System Oy työllistää tänä päivänä 30 henkilöä ja viime vuoden liikevaihto oli 3,3 miljoonaa euroa. − OC-System Oy on korkealaatuisten verkko- ja suojaseinien, äänieristys- ja työtilojen kehittäjä, valmistaja ja projektitoimittaja. OC-System Oy:n tuotteitakäytetään ympäristöissä, joissa pääsy vaarallisille alueille tulee olla rajattu tai rakenteilta vaaditaan hyvää äänieristystä. OC-System Oy:n tavoitteena on tuotekehityksen ja muotoilun avulla löytää uusia ratkaisuja työympäristöjen turvallisuuden ja viihtyvyyden parantamiseen, kuvailee markkinointipäällikkö Riku Räisänen yrityksen toimintaa. OC-System on toiminut jo reilusti yli 20 vuotta ja on koko toiminta-aikansa ollut mukana erilaisissa kehittämishankkeissa. − TechnoGrowth on jatkumoa monille hankkeille, joissa olemme olleet mukana. Koemme hyötyvämme hankkeista ja kehitystyöstä, joten haluamme niihin mukaan. Olemme olleet mukana Alihankinta-messuilla, Lean-hankkeissa- ja koulutuksissa sekä vientihankkeissa. Navitas Yrityspalveluilla on tarjontaa ja olemme valinneeti itsellemme sopivimmat. Räisänen kertoo OC-Systemsin saaneen jonkin verran uusia kontakteja TechnoGrowth-hankkeen kautta. − Olemme pyörineet kuvioissa jo pitkään, joten meillä on laaja verkosto. Mutta kyllä olemme saaneet myös uusia ideoita ja kontakteja. Keski-Savon Räisänen kokee hyväksi toiminta-alueeksi. − Varkauden alueella on hyvä sijainti, liikenneyhteydet toimivat ja materiaalit kulkevat. Teollinen infra on todella hyvä ja teolliset palvelut ovat lähellä. Ainakin vielä olemme löytäneet hyvin motivoituneita ja osaavia työntekijöitä. Kansainvälinen suuryritys työllistää 400 − Sumitomo SHI FW on maailmanlaajuinen innovatiivisten kiertopeti (CFB) -teknologiaratkaisujen toimittaja ja tarjoamme ensiluokkaisia kestävän kehityksen energiaratkaisuja niin energiayhtiöille kuin teollisille ja kunnallisillekin asiakkaille tuoden heille lisäarvoa jatkuvalla panostuksella kasvuun ja teknologioidemme kehittämiseen tehokkaammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi. Varkaudessa toimii yhtiömme globaali teknologiakeskus, jonka lisäksi yhtiön Service-toimintoja johdetaan Varkaudesta käsin, kertoo Senior Vice President Kari Kohvakka. Japanilainen teollisuuskonserni Sumitomo osti Amec Foster Wheelerin voimalaitosliiketoiminnan vuonna 2014. Kauppaan kuului myös Varkauden yksikkö. Japanilaisen Sumitomon historia juontaa peräti 1500-luvulle. − Vaikka Sumitomo SHI FW toimii itsenäisenä globaalina yhtiönä, uuden omistajan tausta perinteikkäänä ja vakavaraisena teknologiayhtiönä tuo mukanaan merkittäviä mahdollisuuksia edelleen kehittää yhtiön teknologioita ja liiketoimintaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti entistä ympäristöystävällisempään ja luotettavampaan suuntaan, luoden vahvan pohjan kasvulle. Yhtiö haluaa jatkaa valitsemallaan tiellä kiertopetiteknologian suunnannäyttäjänä niin korkean hyötysuhteen kuin polttoainejoustavuuden ja alhaisten päästöarvojenkin osalta, Kohvakka selittää. TechnoGrowthiin yritys lähti mukaan, koska heitä pyydettiin. − Hankkeen myötä olemme saaneet sekä alueellista näkyvyyttä että täsmätietoa tarjolla olevista koulutuksista, messuista ja muista hankkeen tarjoamista tai järjestämistä tapahtumista. Tämä kontaktipinta alueen tapahtumiin ja kehittämiseen on meille tärkeä, sanoo HR Director Eeva Ahtiainen. Sumitomo SHI FW:n Varkauden yksikkö työllistää tällä hetkellä noin 400 henkilöä. Ahtiainen näkee, että työnhakijat ovat kiinnostuneita yrityksestä. − Varkauden 100-vuoden teollisella historialla Keski-Savo on mitä mainioin paikka tehdä liiketoimintaa. Rekrytointien osalta tilanne on on ollut hyvä, ja kansainvälisessä yrityksessä työskentely on koettu kiinnostavana. Toki, on myönnettävä, että Varkauden sijainti esimerkiksi pääkaupunkiseutuun verrattuna asettaa rekrytoinnille ja rekrytoivalle tietyn lisän. Tänä päivänä etenkin nuoret ikäpolvet ovat joka tapauksessa paljon liikkuvaisempaa lajia kuin aiemmin, joten sitouttamisen kanssa joudumme joka tapauksessa olemaan tarkkoina. Yhtiön vaihtuvuus on hyvin terveellä, jopa teknologiateollisuudessa vallitsevaa keskiarvoa paremmalla pohjalla. Ja tämän asian eteen tehdään jatkuvasti töitä; henkilöstöhallinto ja yrityksen edustajat käyvät jatkuvaa ja kehittävää keskustelua erilaisista toimenpiteistä ja tarpeista niin hankkeen, Kauppakamarin, Varkauden kaupungin kuin muiden alueellisten toimijoiden ja edustajien kanssa.
RkJQdWJsaXNoZXIy NDE2Mw==