Navitas News 2/2018

18 WALTTERIN KOULUN 5-LUOKKALAISET ovat ovat jälleen mukana Nuori Yrittäjyys ry:n Pikkuyrittäjät-ohjelmassa. Hyviä kokemuksia on jo viime lukuvuodelta. Yrittäjyyskasvatuksesta vastaava opettaja Mari Karhu kertoo, että valmisteluja on jo tehty, mutta varsinaisesti pikkuyrittäjät pääsevät tositoimiin kevätpuolella. − Viime vuonna ohjelmaa veti kollegani Johanna Paasonen, joten itse olen nyt tutustunut viime vuoden kokemuksiin, joita voin hyödyntää. Pikkuyrittäjyydestä on koulullamme äärettömän hyviä kokemuksia. Ohjelma tarjoaa hyviä harjoitteita opetukseen ja yhteiskuntaopin oppimiseen sekä tietenkin mahdollisuuden innostavaan yrittäjyyskokemukseen. − Pikkuyrittäjät-ohjelma on osa yhteiskuntaopin opetustamme ja yrittäjyysasioissa meitä sparrailee Wäläkky Keski-Savon Uusyrityskeskus ry:n väki. Nuoret yrittäjämme siis saavat oppia ihan oikeilta yrityskehittäjiltä, Karhu selittää. − Yrittäjäasenteen opettaminen on mielestäni tärkeää. Pikkuyrittäjät pääsevät keskittymään olennaiseen ja tekemään oikeasti töitä sekä olemaan innovatiivisia ryhmässä. Mielestäni on loistavaa, että lapset oppivat tuntemaan yrittäjyyskokeilun aikana omia vahvuuksiaan ja pääsevät itse ideoimaan ja tekemään. Yrittäjyyskasvatusta pyritään tuomaan opetukseen enemmänkin Varkaudessa. − Tavoitteena on tehdä yrittäjyyskasvatuksesta eteenpäin vievä kokonaisuus OPS:aan vuosiluokille 0-9. Suunnittelutyö aloitettiin elokuussa, ja tämä kokonaisuus konkretisoitunee kahden vuoden kuluttua. PIKKUYRITTÄJYYS TUO VAHVUUDET ESIIN Toukokuussa 2018 5A-luokan Aino Juvosen ja Elena Widgrénin bisnes oli hiusdonitsikauppaa. KIITOS YRITTÄJILLE! VARKAUDESSA JUHLISTETTIIN YRITTÄJIÄ KAUPUNGIN tarjoaman illallisen merkeissä valtakunnallisena yrittäjän päivänä 5.9.2018. Juhlapuheissaan kaupunginjohtaja Hannu Tsupari sekä Navitas Yrityspalveluiden toimitusjohtaja Jouko Laitinen kiittivät yrittäjiä heidän merkittävästä panoksestaan alueen elinvoimaisuuden ja työllisyyden hyväksi. Tsupari myös kertoi arvostavansa yrittäjien innovatiivisuutta sekä lupasi kaupungilta tukea osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi muun muassa oppilaitosyhteistyön kautta. Yrittäjän päivää vietettiin tänä vuonna jo 21. kerran, ja sen tavoitteena on kertoa yrittäjyyden merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa sekä saada nuoret innostumaan yrittäjyydestä. Kiitos sinulle yrittäjä! TEKSTIT: MARIANNE LINDROTH KUVAT: MARIANNE LINDROTH & PETRA RYYMIN

RkJQdWJsaXNoZXIy NDE2Mw==