19 SAVON SILMUT SPARRAA KEHITTÄMISAPUA PK-YRITYKSILLE HUIPPUOSAAJILTA LAAJA-ALAISTA OSAAMISTA YHDISTÄMÄLLÄ VTT auttaa asiakkaitaan kehittämään uusia tuotteita, tuotantoprosesseja ja -menetelmiä sekä palveluja, jotka luovat edellytyksiä yhteiskunnan kestävälle kehitykselle, työllisyydelle ja hyvinvoinnille. Kattavat yhteistyöverkot mahdollistavat parhaan osaamisen hyödyntämisen maailmanlaajuisesti. − Tarjoamme tutkimus ja innovaatiokumppanuutta. Esimerkiksi pk-yrityksille voimme tarjota palveluita, jotka kehittävät yritysten teknologiaa tai liiketoimintaa tai molempia. Lähdemme siitä ajatuksesta, että haluamme auttaa pk-asiakkaitamme menestymään, kertoo asiakaspäällikkö Jyrki Poikkimäki. Prosessissa lähdetään liikkeelle asiakkaan tarpeista. − Käymme keskustelua potentiaalisen asiakkaan kanssa liiketoimintaympäristöstä ja siitä, miten pitäisi reagoida ja millaisia teknologian ja liiketoiminnan kehitystarpeita on. Tästä lähdemme sitten yhdessä työstämään asioita eteenpäin. − Ensimmäiset tapaamiset ovat tyypillisesti myyntikeskusteluja, jossa kartoitetaan asiakkaan kehittämistarpeita sekä mahdollisia yhteistyöalueita. VTT:n toimeksiantojen hinnat vaihtelevat pienistä työpajatyyppisistä noin 1000 euron toimeksiannoista aina useiden vuosien kehittämisohjelmiin. Usein lähdetään liikkeelle yrityksen kehityssuunnitelman laatimisesta. Kehityssuunnitelma tehdään tiiviissä yhteistyössä yrityksen avainhenkilöiden kanssa. Kaksivuotisen kehityssuunnitelman laatiminen vie kalenteriaikaa kolmesta kuuteen kuukautta ja VTT:n asiantuntijapalvelut maksavat noin 10 000 - 20 000 euroa. VTT tarjoaa palveluitaan kaikille toimialoille. Mikäli palveluista haluaa keskustella, voi aloittaa olemalla yhteydessä Varkauden VTT-asiamieheen, eli Navitas Yrityspalveluiden Tuula Kokkoseen. − Lisätietoja palveluista pk-yrityksille löytyy myös verkkosivultamme. Myös minuun voi olla suoraan yhteydessä, Poikkimäki kannustaa. TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY ON YKSI EUROOPAN JOHTAVISTA TUTKIMUS- JA TEKNOLOGIAORGANISAATIOISTA, JOKA TUOTTAA KANSAINVÄLISTÄ KILPAILUKYKYÄ LISÄÄVIÄ TUTKIMUS- JA INNOVAATIOPALVELUITA YRITYKSILLE JA JULKISELLE SEKTORILLE. WWW.VTT.FI Tuula Kokkonen Yritysasiantuntija, VTT-asiamies 040 512 7901, tuula.kokkonen@navitas.fi Jyrki Poikkimäki Customer Account Lead 040 566 0292, jyrki.poikkimaki@vtt.fi SYKSYN 2018 TAPAHTUMIA 10.10. NAVITAS AAMUKAHVIT Lokakuun Navitas aamukahveilla käsitellään yritysten turvallisuuskysymyksiä. Tilaisuudessa kuulemme turvallisuusalan yritysten alustuksia aiheesta. Aamukahveille ovat tervetulleita kaikki yrittäjyydestä kiinnostuneet, yrittäjät, yrittäjähenkiset ja yrittäjien kanssa toimivat tahot. 11.10. KV-FOORUMITILAISUUS TechnoGrowth 2020, TG 2.0 - hanke järjestää seuraavan kv-foorumitilaisuuden Kuopiossa 11.10.2018. Teemoina mm. Market Entry -prosessi ja palveluliiketoiminnan tuki tuotemyynnissä. 18.10. SIJOITTAJASEMINAARI Lisätietoa seminaarista tulossa! 8.11. MIKROMATCH-VERKOSTOITUMISTAPAHTUMA MikroGrow-hankkeen ja muiden yhdessä järjestämä verkostoitumistapahtuma Kuopiossa. 27.11. YRITTÄJYYS AMMATIKSI -INFO Mitä on yrittäjyys ja yrittäminen? Mitä yrittäjältä vaaditaan? Tule kuulemaan yrittäjyydestä asiantuntijoilta! Kaikki tapahtumamme ja lisätiedot >> yritystapahtumat.navitas.fi HUHTIKUUSSA 2018 KÄYNNISTYNYT HANKE tarjoaa tukea ja kehitysapua elintarvikealan toimijoille ja siitä kiinnostuneille henkilöille. Kiinnostaisiko mukava opintoretkipäivä, käytännönläheinen tuotekehityskokeilu tai vaikkapa tuote-esittelyvalmennus/tuote-esittelyn saaminen yritykseen? Kaipaisitko apua yrityksen nettisivujen suunnitteluun tai voisiko some-kanavia hyödyntää paremmin omassa markkinoinnissa? Tässä muutama esimerkki Savon silmut - pienten elintarviketoimijoiden sparraushankkeen aktiviteeteista. Hankkeen syksyn ohjelmassa on muun muassa opintoretki Tampereelle FastFood&Cafe&Ravintola 2018 -messuille lokakuussa, ja marraskuussa mikroyrittäjyyden työpajapäivät Kuopiossa sekä päiväretki maakunnan mielenkiintoisiin ruoka- ja matkailukohteisiin. SAVON SILMUT – pienten elintarviketoimijoiden sparraushanke • Toteutusaika: 1.4.2018 - 31.8.2020 • EAKR-rahoitteinen maakunnallinen kehittämishanke, päätoteuttaja Kehitysyhtiö SavoGrow Oy, osatoteuttaja Navitas Kehitys Oy • Toteutusaika: 1.4.2018 - 31.8.2020 • Lisätietoja: projektijohtaja Armi Nissinen, 040 552 6727, armi.nissinen@navitas.fi, navitas.fi/savonsilmut
RkJQdWJsaXNoZXIy NDE2Mw==